Korealainen kosmetiikka

Korealainen kosmetiikka ja kauneudenhoito K-Beauty on noussut suureen suosioon maailmalla ja rantautunut myös Suomeen. Hienoa, että mekin pääsemme nauttimaan tästä ja hyödyntämään heidän oppejaan!

Korealaiset naiset satsaavat aikaa ja rahaa kauneudenhoitoonsa pyrkiessään saavuttamaan täydellisen ihon jo ilman meikkiä. Korealainen ihonhoito perustuu tuotteiden kerrostamiseen kosteuden säilyttämiseksi vaativassa ilmastossa.

Ihonhoito lähteekin siitä ajatuksesta, että ihosta halutaan pitää hyvää huolta jo alunalkaenkin, jotta sitä ei tarvitsisi peittää meikillä. Samoin kun pidetään huolta hyvästä kunnosta esim. liikkumalla, toimitaan myös ihonhoidon saralla. Ennaltaehkäisevästi siis ja itseään arvostaen.

Ihonhoitotuotteita ostetaankin Koreassa selkeästi enemmän kuin meikkejä. Tuotteiden raaka-aineet koostuvat pääosin luonnollisista raaka-aineista ja niissä on antioksidanttisia ihoa kosteuttavia ja hoitavia tehoaineita. Usein myös aurinkosuoja. Ei siis ainoastaan esimerkiksi silikoneilla luotu illuusio silkkisestä ihonpinnasta.

korealainen kosmetiikka
korealainen kosmetiikka

Kasvojen kaksoispuhdistus ja 7 skin method ovat tärkeässä roolissa ihonhoidossa poiketen länsimaalaisesta ihonhoitorutiinista.  Ohut kangasnaamio taas on ehdottomasti suosituin tuote korealaisessa kosmetiikassa tuoden iholle kosteutusta ja tarkoituksena suojata seerumin haihtumista. Kankaan sisältämät hoitavat aineet ja seerumi pääsevät rauhassa imeytymään kangasnaamion alla.

“Naiset pitävät meidät kiireisinä. He käyttävät maskeja aamulla herätessään, päivällä, illalla, lentokoneessa, rannalla jne” Totesi eräs miespuoleinen edustaja Korean kosmetiikkamessuilla pakatessaan naamioita.

Korealaiset ovat kuluttajina hyvin tietoisia tuotteiden raaka-aineista ja kiinnostuneita tietämään mitä tuote sisältää ja mihin sen vaikutus perustuu. He eivät siis ainoastaan tyydy siihen miltä tuote tuntuu iholla, vaan sen täytyy myös tehdä jotain. He ovat myös valmiita kokeilemaan uusia tuotteita huomattavasti helpommin kun länsimaalaiset. Korealainen kosmetiikkateollisuus joutuukin jatkuvasti kehittymään vaativien ja epäuskollisten kuluttajien myötä. Myöskään luonnonvarat eivät ole tuomassa taloudellista turvaa, joten korealaisten kyky keksiä jatkuvasti uutta on noussut ehdottomasti sen valttikortiksi. Näin ollen Korea onkin yksi maailman innovatiivisempia kosmetiikkateollisuuden tuottajia ja edelläkävijöitä. Myös länsimaiset ja amerikkalaiset kosmetiikan tuotekehittelijät tähyävät Korean suuntaan tuotteita kehitellessään.

Hinta-laatusuhde on suurten markkinoiden ansiosta myös erittäin hyvä, eikä korealaista kosmetiikkaa pidä sekoittaa missään nimessä  Kiinalaiseen kosmetiikkaan, joka on tunnettu hyvin pitkälti piraattituotteistaan. Ei niinkään laadukkaista ja innovatiivisista kosmetiikkatuotteista.

Lue lisää korealaisesta ihonhoitorutiinista Blogistamme https://beautyinstinct.fi/2018/07/22/korealainen-ihonhoitorutiini/

Valkoisen talon Reetan Blogissa pääset tutustumaan kirjoitukseen korealaisesta luonnonkosmetiikasta otsikolla “Whamisa Love”. Voit lukea kirjoituksen tästä: http://valkoisentalonreetta.blogspot.com/2018/10/whamisa-love.html